Mikko Montonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Montonen (3. huhtikuuta 1957 Helsinki22. kesäkuuta 2016[1]) oli suomalainen toimittaja ja tietokirjailija. Hän aloitti uransa musiikkitoimittajana Musassa vuonna 1973, siirtyen 1980-luvun puolivälissä kirjoittamaan myös ruoka- ja juomakulttuurista.[2][3] 1970-luvun jälkipuoliskolla Montonen tunnettiin punkia, uutta aaltoa ja reggaeta käsittelevistä artikkeleistaan,[4][5] mutta myöhemmin hän kirjoitti erityisesti viineistä ja oluista.[6] Montonen oli myös yksi Helsinki Beer Festivalin järjestäjistä.[7] Vuonna 2007 ilmestyi Montosen ja Santtu Luodon kirjoittama Juice Leskisen elämäkerta.[8]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Talvio, Otto: Punksukupolven äänitorvesta tuli ruokakulttuurin airut. Helsingin Sanomat, 28.6.2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.6.2016.
  2. Mikko Montosen kirjailijaesittely Minerva Kustannus. Viitattu 23.6.2016.
  3. Kuka kukin on Helsingissä 19.1.2001. City. Viitattu 23.6.2016.
  4. Punk kotoutui Suomeen peloista ja pahastuksesta huolimatta 23.6.2016. Yle Elävä arkisto. Viitattu 23.6.2016.
  5. Universaalia sykettä 11.5.2001. Ylioppilaslehti. Viitattu 23.6.2016.
  6. Viini-ihmisiä Nautiskelijan viinisivusto. Viitattu 23.6.2016.
  7. Helsinki Beer Festival 2007 3.4.2007. Olutopas. Arkistoitu 13.12.2011. Viitattu 23.6.2016.
  8. Rillumareista rockiin 10.11.2007. Turun Sanomat. Arkistoitu 6.1.2015. Viitattu 23.6.2016.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.